Mikä kansalaisaktivismissa ärsyttää?

"Neste ei ole maksanut "yritystukimaksua" greenpissijöille. Siksi lienee tämä karhuamis kierros. Kallistahan tuon rainbow warrior 3 aluksen rakentaminen on."

"Suomesta on tullut sosaaliyhteisöjen kaatopaikka.Vaikka rajat onkin auki,mielestäni pitää olla kunnon järjestyssääntöjä.Vielä epähygienian takia on mahdollista kulkutautien leviäminen.Tuskastuttaa seurata tätä ilmiötä."

"Kun viherpiipertäjät mekkaloivat, on hyvä mekkaloida tietoisena niistä kaikista seuraamuksista, mitä ovat realistisia. Koskaan ei pelkkä tunteen palo ja oma paha olo saa olla toimintaa ohjaamassa."

Nämä kaikki kommentit on otettu HS.fi:n keskustelupalstoilta, jotka koskivat Greenpeacen mielenosoitusta, Romanien majoitusta ja sikaloiden salakuvaajien oikeudenkäyntiä.

Kansalaisaktivismi tuntuu olevan monen suussa kirosana pahimmasta päästä. Onhan se helvetin ärsyttävää, että ihmisellä on asioita, joita uskaltavat ja viitsivät ajaa muutenkin kuin äänestämällä puoluetta, joka on eniten vastahankaan kaikessa ja murahtamalla tuopin ääressä maailman epäoikeudenmukaisuutta tai kirjoittaa loukkaavan rajalla olevia herjauksia nimettömänä keskustelupalstalle vain kylvääkseen taas epäsovun siemenen.

Yksikään lainaamistani kommentoijista on tuskin ollut Neste Oil:n palkkalistoilla, saanut romanilta kulkutautia tai työskennellyt sikatilallisena eläinsuojelulakien rajoilla heiluen. Kukaan heistä on tuskin menettänyt henkilökohtaisesti mitään, sillä kansalaisista on löytynyt yksilöitä, jotka ovat nousseet näkemiään vääryyksiä vastaan.

Kun joku on valmis ITSE auttamaan ihmisiä, joilla ei ole ihmisoikeuksia edes omassa maassaan; kun joku on valmis pukeutumaan ITSE orankiasuun, jotta saadaan huomio sademetsien joukkoraiskaukseen; kun joku on ITSE valmis kuvaamaan tehotuotannon paskaan hautaamia eläviä eläimiä; kun joku on ITSE valmis tähän kaikkeen, tuntee joku muu asiakseen syyttää heitä sohvan nurkasta yhteiskunnan vihollisiksi numero uno.

Pelottaako heitä? Pelko on ollut läpi historian hirmuhallitsijoiden keino saada langat pysymään käsissään. Lakeihin ja sääntöihin liittyy ilman muuta pelko seuraamuksista, jotka lankeavat lakeja rikkoville. Silloin kun kaikki käyttäytyvät normien mukaan, ei tarvitse pelätä seurauksia. Kun joku murtautuu kahleista ja nousee vastarintaan, syntyy pelko, mihin se johtaa. Pelottaa, kun joku rikkoo yleisen konsensuksen.

Kun ilmoitan lopettaneeni lihan syönnin, saan miltei vihaisen sävyisiä vastauksia. Oma valintani nähdään heti hyökkäyksenä heidän valintojaan kohden. Yksityisautoilija hypähtää heti kantapäilleen, kun sanon pyöräilleeni koko kevään töihin.

Vai onko kaikilla vain ylikyyninen asenne: ettei kukaan oikeasti ole valmis asioita muuttamaan? Kunhan kerjäävät huomiota ja kusettavat syyllistääkseen muita...

Kaikki tämä kuitenkin viestii ihmisen tietoisuudesta teoistaan ja niiden vaikutuksista. Autoilija tietää saastuttavansa pyöräilijää enemmän ja lihansyöjä tietää pihvinsä majoittuneen eläessään neliömetrin paskaiseen lättiin. Muiden teot koetaan syyllistävinä, koska syyllisyys kalvaa heitä jo sisältä päin. Heti kun joku on ollut valmis reagoimaan vääryyksiin, se on uhka. Se osoittaa, että ihmiset edes välittävät. Ja se on lohdullista!

Aktivismi ei ole mitään anarkiaa. Se ei ole hörhöilyä lakkaa imppaavassa pummilaumassa. Se on toimintaa, jossa yksilön on mahdollisuus vaikuttaa, vaikka sitten maksamalla omasta selkänahastaan. Se on mitä tasa-arvoisinta toimintaa. Ei tarvitse olla monimiljonääri, ministeri tai näyttelijädiiva. Kuka tahansa, joka on tarpeeksi rohkea, voi aloittaa väkivallattoman vastarinnan: kansalasitottelemattomuudella on historiassa muutettu maailmaa ja tullaan muuttamaan.

Arvostanko sitten uusnatseja ym., jotka ovat valmiit toimimaan ideologiansa puolesta? En! Heidän toiminnassaan ei ole kyse minkäänlaisesta auttamisen halusta tai aikomuksesta tehdä maailmasta parempi paikka. Kyse on vain oman pesän kuvitteellisen idylin varjelemisesta.

Elämme näennäisindividualistisessa maailmassa, yhteisössä ilman yhteisöllisyyttä. Maailmankylä on kyllä taloudellisesti sidoksissa kautta linjan, mutta eettisesti se kumisee tyhjyyttään. Yksilön on hyväksyttävää tehdä lähes mitä tahansa kunhan se liittyy rahantekoon. Silloin katsotaan kyllä läpi sormien eetteisesti arvelluttavaakin toimintaa. Mielipiteenvapaus taas tuomitaan heti, kun se uhkaa jonkun elinkeinoa, esimerkkinä sikatilat tai turkistarhat.