Kiehtovat kasvit Kaisaniemessä

Enpä uskonut aiemmin hurahtavani kasveihin, tai tarkemmin kasvien ekologiaan ja evolutiikkaan. Kuinka monimuotoista ja ällistyttävää elämä onkaan! Se aina jaksaa yllättää.

Normaalisti kasvit ovat kovin arkipäiväinen osa elämäämme. Niin arkipäiväinen, että unohdan seisovani puisella lattialla, syöväni kasvikunnan hedelmät, pukemalla puuvillaiset vaatteet, hengittäväni kasvien vapauttamaa happea ja kirjoittavani blogia hiilivoimalla (hiiltyneitä kasveja) tuotetulla sähköllä. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on hyvä paikka pyhittää näille elämää ylläpitäville eliöille oma hetkensä. Syksyn myrskytessä omat kasvimme horrokseen, pysyvät kasvihuoneet auki koko talven. Sinne siis! Tulen oppaaksi jos joku pyytää ;)

Jos mahdollista, kasvien tavat selviytyä tässä ankarassa maailmassa ovat vielä ihmeellisempiä kuin eläinkunnan. Ainakin omalla primitiivisellä tavallaan. Paikalleen juurtuneina, ne joutuvat sopeutumaan aivan erilaisiin haasteisiin. Ilman keskushermostoa ja ilman minkäänlaista kykyä alkeelliseenkaan suunnitteluun, ne toimivat huippunsa hiottujen puollustus- ja jopa hyökkäysmekanismien mukaan. Kasvit eivät ole jääneet surkuttelemaan liikkuvien eläinsukulaistensa kehitystä, vaan päinvastoin valjastaneet nämä käyttöönsä paikatakseen paikallaan pysyvän elämän puutteet. Eläimet auliisti toimivat siitepölyn ja siementen väsymättöminä kantojuhtina. Kasvikunnasta löytyvät maailman suurimmat ja kauneimmat.

Suosittelen jokaiselle opastettua kierrosta Kaisaniemessä. Kasvien sopeumat ja ihmeellisyydet aukeavat vasta pienellä johdatuksella niiden maailmaan. Niin vieras elämäntyyli se meille on. Palmusalissa ovat bambut, jotka luonnossa kasvavat optimioloissa yli metrin (!) päivässä. Parananjättilumpeet kannattelevat veden pinnalla keskikokoista aikuista, ja kaktussalissa näet, miten kasvit voivat elää paikassa, jossa sataa... noh, ei juuri sada.

Yksi kasvien arkipäiväistymisen ja niistä vierottumisen merkki on se, että kasvituotteita syödessämme tai muuten käyttäessämme, emme välttämättä lainkaan tiedä, miltä kasvi on edes elävänä näyttänyt. Kasvihuonessa voi täyttää nämä yleistiedon aukot. Kaakao-puu pukkaa rungostaan hedelmää, intianpuuvilla kehrää pumpuliaan ja lummeallas puskee riisiä.

Puutarha on myös pala Helsingin historiaa. Kartanorakennuksesta piti alunperin tulla Suomen kuninkaanpalatsi. No, kuten tiedämme, kuningasta emme koskaan saaneet elätiksemme, joten rakennus toimii tällä hetkellä ikävä kyllä suurelta yleisöltä suljettuna kasvimuseona (täynnä kuivattuja näytteitä ympäri maailman). Komiaa arkkitehtuuria se on silti ulkoakin päin.




Tämä oli nyt vain lyhyt mainospuhe kasvien kunnioituksen puolesta. Ne eivät osaa pitää itsestään meteliä. Jonkun muun täytyy. Ehkä myöhemmin seuraa lisää botaniapropagandaa ;)