Hello! Olen syksyn mittaan tehnyt kurssia tieteen julkisuudesta ja popularisoinnista, ja ajattelin pistää kirjoituksia myös tänne blogiin. Muokattuina tietenkin :)
Maantiede on hyvin visuaalinen tiede. Koulutukseemme kuuluu jo alusta lähtien kartografia ja tulosten visuaalinen esittäminen. Tässä suhteessa olemme etulyöntiasemassa moneen muuhun tieteenalaan nähden. Tehokkaat aistiärsykkeet pitää valjastaa myös tieteen hyväksi. Vaikka nykymaailma onkin korostuneen visuaalinen, tulee myös tieteen popularisointi olemaan entistä enemmän kokonaisvaltaista aistihyväilyä. Audiovisuaalisuus, eli liikkuva kuva yhdistettynä ääneen on jo nostanut television ja internetin suurimmiksi väyliksi, joista yleisö tiedeuutisiin ja -juttuihin tutustuu. Myös tieteen tunnetuksi tuomisessa on olemassa suuret mahdollisuudet − mm. luonnontieteellisissä museoissa − tuoda virikkeitä kaikille aisteille, passiivisen vitriinin takaa tuijottamisen sijaan. Tällä tiellä on jo mm. tiedekeskus Heureka, muilla olisi paljon opittavaa. Maantieteen kohteet eivät ole juuri museoitavissa (vanhoja karttoja lukuun ottamatta), mutta audiovisuaalisiin esityksiin ja 3D-ajoihin on olemassa rajoittamattomat mahdollisuudet.
Kartat ovat maantieteen kuvia ja keskeisin esitystapa. Kartat sopivat tieteen populaariksi esitystavaksi, sillä ne ovat loputtomasti muokattavissa ja jo luonteeltaan konstruktioita; subjektiivisia yksinkertaistettuja näkemyksiä todellisuudesta. Lisäksi yleisöllä on olemassa jo varsin hyvä kartanlukutaito: ilman sitä ei taida tästä elämästä selvitä ja tätä voidaan hyödyntää myös journalismissa.
Luin Seppäsen ja Väliverrosen artikkelin, jossa käsiteltiin kuvan voimaa. Artikkelin lopussa listataan neljä valokuvien keskeistä tehtävää merkitysten muodostajana. Käsittelen näitä neljää kohtaa maantieteen ja eritoten katrografian näkökulmasta:
1.
Konkretisoi monimutkaista tieteellistä ongelmaa
Kartat tekevät tätä erityisen hyvin: tunnettuja merkityksiä omaavilla symboleilla voidaan kertoa juuri se määrä informaatiota, joka yleensä on tarpeellista. Kartoilla voidaan esittää mm. ajallista ja alueellista muutosta paremmin kuin kokonainen kirja selittäviä lauseita.
2.
Rakentaa sosiaalisia suhteita toimijoiden välille
Jätetään sana sosiaalisuus hetkeksi sivuun. Kartat ovat täydellinen väline kuvamaan asioiden välisiä suhteita, virtoja ja etäisyyksiä. Tätä objektien välistä tilasuhdetta kutsutaan nimellä topologia. Mikä parasta, karttaa ei tarvitse tehdä todelliseen reaalimaailman mittakaavaan. Mikä tahansa aihe voidaan levittää kaksiulotteiselle pinnalle ja esittää asioiden välisiä suhteita viivoin, symbolein ja etäisyyksin. Kartografia antaa tämän kaltaiseen esittämiseen mahdollisuuksia. Vain mielikuvitus on rajana.
3.
Tarjoaa mahdollisuuden affektiivisiin panostuksiin
Karttojen affektiivisia eli tunnetiloihin vaikuttavia ratkaisuja on todennäköisesti tutkittu vähän. Näitä visuaalisia keinoja kuitenkin käytetään mm. Helsingin sanomissa. Värit, symbolit, mittasuhteet: kaikki vaikuttavat kartan aiheuttamaan tunteeseen. Kartta ei pyrikään luomaan valokuvan kaltaista toisintoa todellisesta hetkestä vaan on enemmän välineellinen tiedon yksinkertaistamisen keino. Niinpä kartta on emotionaalisesti köyhempi väline, mutta silti mm. värivalinnalla voidaan vaikuttaa asian tuomiin tuntemuksiin: musta ja kirkuvan punainen ovat uhkaavia, vihreä luonnollinen ja rauhaisa jne.
4.
Tuottaa uutismaista todellisuusvaikutelmaa
Tähän kartta ei edes pyri. Uutiskuva voi jo itsessään kertoa tarinan. Kartta on sitä yksipuolisempi. Toisaalta hyvin tehtyyn karttaan liittyy absoluuttisia totuuksia sijainneista ja välimatkoista, joilla on − jollei uutisarvoa − niin ainakin totuuspohja, jota ei voi kiistää. Niinpä kartoilla on vastaan sanomaton merkitys alueellisen todellisuusvaikutelman luojana. Kartan kanssa on myös vaikeampi tehdä todellisuuskuvaan vaikuttavia jippoja lavastuksen ja rajaamisen kanssa, jotka ovat uutiskuvissa arkipäivää. Karttojen tottunut käyttäminen ja niiden yleinen totuuspohjaan luottaminen antaa kartan tekijälle kuitenkin valtaa vaikuttaa omilla teknisillä ratkaisuillaan: karttojen projektio, luokittelujen luokkarajat, poisjätettävien kohteiden valinta jne. ovat kaikki klassisia tapoja hienovaraisesti ”huijata” katsojaa.
Kartan yksinkertainen visuaalinen tehokkuus on toiminut jo vuosisatoja. Karttojen kaikkia mahdollisuuksia paikkatiedon maailmassa ei ole varmasti vieläkään hyödynnetty. Kartat ovat tulleet jäädäkseen jokapäiväiseen arkeemme. Maantieteilijä on tämän osaamisen keskiössä ja toivottavasti pääsee hyödyntämään sitä myös tieteen popularisoinnin saralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti