"Minä polkuja tallaan..."

Ideaalimaailmassa tunnustaisimme luonnon omaavan itseisarvon, jonka takia sitä pitää suojella ja varjella ilman sen suurempaa syytä. Kai nykyäänkin moni luonnon arvokkuuden tunnustaa (muutenkin kuin rahassa ja elämyksissä), mutta toimintaan asti se ei tunnu riittävän. Ekomatkailunkin kuningasidea on tuotteistaa luonnon itseisarvo niin, että se saa arvon, jota voidaan mitata rahassa. Se saa yksikön, jonka me niin hyvin tunnemme. Lopulta on turha kitistä perimmäisistä syistä, miksi luontoa suojellaan, kunhan suojellaan. Seuraava kysymys, joka täytyy kysyä onkin: suojeleeko matkailu luontoa todella hävitykseltä?

Voin kai määritellä itseni ekoturistiksi. Lähes kaikki matkani valitsen kohteen luonnon perusteella. Haluan kokea luonnon ja sen vuorovaikutuksen paikallisen tai miksei globaalinkin yhteiskunnan kanssa. Matkustaminen kuitenkin tapahtuu täysin itsekkäistä syistä: halusta kokea. Matkaa maailman äärin on hyvin hankala perustella kenellekään pyrkimyksellä suojella sikäläistä ympäristöä riistolta (vapaaehtoistyö ym.ovat asia erikseen).

Matkoilla tulee miettineeksi, miten minä vaikutan tähän systeemiin. Onko minulla oikeutta hedonistisesti reissata ympäri maailman muuttamassa paikallista omaleimaisuutta ja tapaa toimia? Vai tuleeko ajatella, että tuloni paikalle osoittaa paikallisille luonnon arvokkuuden sellaisenaan?

Ympäristöongelmien perimmäinen syy on hyvin pitkälti liikkuminen: ihmisten lennättäminen kokouksesta toiseen, työmatka kodista kaupungin laidalle, tuontibanaanin laivaus Costa Ricasta naapurin markettiin, jopa informaation siirto verkossa. Kaikki liike vaatii energiaa, infrastruktuurin ja kaluston ja näitä varten puristamme pallostamme viimeisenkin öljyn pisaran. Ekomatkailu ei ainakaan vähennä tätä liikkumisen määrää.

Ihmisellä on kuitenkin selvä tarve liikkua. Se on omassa luonnossamme ja ahdistumme, jos emme pääse sitä toteuttamaan. Näin marras- joulukuun pimeinä iltoina on hauska seurata, kuinka maantieteen laitoksen käytävillä alkavat ahdistus ja kaukokaipuu kasvaa: lentoliput jonnekin on saatava!!! Ihmislaji on levittäytynyt maapallon pinnalla vihoviimeisiinkin kolkkiin ja kautta aikain uusia alueita on etsitty ja tutkittu hengen uhalla. Nyt hiilivetyjen sidokset ja atomien ydinten energia on valjastettu saattamaa meitä yhä huikeampaan liikkeeseen. En halua rajoittaa kenenkään viettien tyydytystä, mutta ne on suunnattava kestävämpään suuntaan.

Eroosio iskee!

Omat kokemukseni matkailun ympäristöä suojelevasta näkökulmasta eivät ole lupauksia herättäviä. Myös turismialueilla ne alueet on tuhottu, jotka olisi tuhottu ilman matkailua ja kääntäen: alueet, joilla ei turismin lisäksi juuri muuta käyttöä löydy, ovat nekin saaneet vain ongelmia niskaansa matkailijoiden myötä. Annan pari esimerkkiä:

Lapin lakeuksille on hankala keksiä muuta hyötykäyttöä kuin poronhoito ja matkailu. Lapin vaeltajat lienevät astetta tiedostavampaa sorttia, mutta silti tunturi on "täynnä" säilykepurkkia ja lasipulloa. Polut ovat vilkkaimmilla alueilla syöpyneet syvälle maastoon ja tuhonneet pintakasvillisuutta ja -maata kuutiokaupalla. Vieraslajit ovat levinneet tupien pihapiiriin ja kettu on pitkälti ihmisen avustuksella syrjäyttänyt naalin tuntureiltamme.

Hän tapasi olla sarvikyy

Tassilin ylänkö keskellä Algerian Saharaa ei tarjoa ihmiselle materialistisesti mitään, vain vihamielisen, äärimmäisen ympäristön. Vilja ei kasva ja arkeeisen peruskallion päälle kasautuneet kerrostumat eivät tarjoa öljynetsijälle yllätyksiä. Sinnekin matkamme kuitenkin vei. Algerialle on sanottava kehuna, että he varjelevat historiallisesti ja geologisesti arvokasta kohdettaan mustasukkaisesti. Massaturismille alue ei ole avautunut, vielä... Vaikutuksemme alueen hengissä kamppailevaan luontoon oli kuitenkin selvä. Oppaamme tappoivat kyyt armotta edeltämme, vastalauseista huolimatta ja matkakumppanillamme oli rietas halu päästä syömään tai kivittämään kaikkea mikä liikkui. Itse koin, että olimme vain vieraita, mutta monilla tuntuu olevan tarve käyttäytyä kuin isäntä, oli paikka mikä tahansa.

Tiedän, että ekoturismin kautta on saatu myös menestystarinoita alueiden ja lajien suojelussa (esim. Brasilian Pantanain jaguaarit), mutta monta asiaa joudumme miettimään ennen kuin touhu saadaan kestäville urille. Vastassa on myös paradoksi: turismin voluumia lisäämällä saadaan uutta nostetta suojeluun, mutta toiminnan massoittuessa lieveilmiöt vievät saavutetut hyödyt.