Rokottamattomien riskipeli

Tänään sunnuntaina uutisoitiin, että tuhkarokkotapausten määrä on suomessa kääntynyt selvään nousuun.Suoria johtopäätöksiä rokotuskielteisyyden trendin kanssa ei ehkä kannata vetää, mutta vaikuttava tekijä se joka tapauksessa on.

Olen keskustellut usean rokotusten vastustajan kanssa aiheesta, ja yleensä heidän argumenttinsa ovat enemmän tai vähemmän kestämättömiä. Rokotuksiin liittyy toki aina riski. Lääketehtaiden intressit ovat ristiriidassa hitaan ja puolueettoman tutkimuksen kanssa, mutta väitteet lääketeollisuuden suurista salaliitoista sairastuttaakseen koko ihmiskunnan omiksi orjikseen, ovat naurettavia. Lääketeollisuus on kilpailua hyvässä ja pahassa: hyvä puoli on, että huonot yhtiöt ja tuotteet karsiutuvat pitkässä juoksussa pois. Markkinat toimivat evoluution kaltaisena valintapaineena, kunhan ne ovat avoimet.

Jokaisella rokotettavalla taudilla on tietty kynnysarvo rokotettujen määrässä, jonka alapuolella tauti pääsee leviämään. Se on täysin yksinkertaista ja kiistatonta tautien ekologian matematiikkaa. Kynnysarvot mahdollistavat kuitenkin myös sen, että mukana pääsee"vapaamatkustajia", jotka säilyvät terveinä koska muu väestö ympärillä on rokotettua. Tämä voi luoda illuusion siitä, että rokotukset olisivat hyödyttömiä. Siten on absurdia, että rokotusten vastustajat markkinoivat julkisesti aihetta vastaan. Olisivat tyytyväisiä siivellä eläjän etuoikeudestaan, eivätkä yrittäisi kasvattaa omaa sairastumisriskiään alentamalla väestön rokotusastetta.

Rokotukset ovat yksi ihmiskunnan mahtavimmista saavutuksista. Miljoonia tappaneita tauteja on saatu suitsittua, jopa hävitettyä kokonaan. Tällaisen menestystarinan hylkääminen ja perusteeton torjuminen on lyhytnäköistä ja ajattelematonta. Tässä taas nähdään ihmisten heikko ymmärrys biologisista ilmiöistä, sillä rokotusten perusmekanismi on nerokas: käytetään hyväkseen kehon omaa puollustusjärjestelmää ja stimuloimalla sitä, saadaan vastustuskyky nousuun. Vereen ei ruiskuteta mitään myrkkyjä tai luonnottomia molekyylejä vaan kuolleita, heikennettyjä viruksia tai niiden osia. Samoja aineita, joita luonnollisestikin vereen pääsee koko ajan mielettömiä määriä. Nyt vain kontrolloidusti ja juuri niiden pahimpien tautien. Kun rokotukset tehdään hyvin ja tutkitusti riskit ovat minimaaliset. On sääli, että rokotuksian mainetta pilaavat viimeaikaiset paniikkisähläykset kuten sikainfluenssan kanssa kävi: kiireessä järki ja aukoton tutkimus unohtuivat.

Rokotukset ovat myös hyvä esimerkki teemasta, jossa tiedettä tulkitaan tahallaan väärin ja käytetään väärin perustein hyväkseen. Aina löytyy joku tiedeihminen, jonka saa julkisesti vastustamaan mitä tahansa. Kun yksi lääkäri nousee rokotuksia vastaan, vedetään johtopäätös sen olevan koko tiedekentän konsensus. Samaten tutkijoiden sidoksilla lääketeollisuuteen perustellaan koko alan mädäntyneisyyttä. Lääketiede on kuitenkin tehnyt valtavasti työtä avoimuuden lisäämiseksi ja tutkimuksissa huijaamisen torjumiseksi. Nykyään esim. jokainen aloitettava tutkimus täytyy rekisteröidä avoimeen rekisteriin, jotta tutkimusta ei voida piilottaa ja unohtaa epämiellyttävien tulosten sattuessa. Lääketieteen kausijulkaisut eivät julkista yhtäkään artikkelia, jos tutkimusta ei ole alun alkaen rekisteröity oikein. Niitä mätäpaiseita löytyy varmasti edelleen, mutta koko lääketeollisuutta ei kannata tyrmätä, se on kuitenkin ollut yksi hyvinvointimme kulmakiviä.

Jos harkitset lapsesi rokottamatta jättämistä tärkeimpienkin rokotusten osalta, harkitse vielä. Laitat lapsesi epäreiluun ja epätasa-arvoiseen asemaan. Vaikka taudit olisivat näennäisesti Suomesta hävinneet, tuhkarokko esimerkkikin osoitti, että ne voivat otollisissa olosuhteissa palata milloin tahansa. Saavutettua voittoa ja menestystä ei kannata menettää.

Rahakasveilla rahaa, vaan ei ruokaa

Tupakkaa viljellään maailmassa 3,8 miljoonaa hehtaaria

Teetä viljellään 3,0 miljoonaa hehtaaria

Kahvia  9,8 miljoonaa hehtaaria

Kaakaota 8,7 miljoonaa

Sokeriruokoa 23, 8 miljoonaa hehtaaria

Ns. rahakasveja, jotka eivät ole lainkaan syötäviä tai ovat rikkaisiin länsimaihin lähetettäviä yleellisyysruokia viljellään yhteensä 150 miljoonaa hehtaaria. Se kalpenee vain vaivoin riisin 158 miljoonalle hehtaarilla. Riisin kuitenkin sanotaan ruokkivan puolet maailman väestöstä. Nämä tiedot käyvät ilmi YK:n ruokajärjestö FAO:n tilastoista, joista näitä sitten ynnäilin ja vertailin. Sitä paitsi otin rahakasvin määritelmäksi varsin tiukan rajauksen: jätin pois mm. soijapavun, jotka myöskin rahdataan usein rikkaisiin maihin tai syötetään hampurilaisiin päätyvällä karjalle. Otin mukaan vain kasvit, joilla ei ole suurta ravitsemuksellista merkistystä ja jotka tuotetaan yleensä aivan erialueilla kuin kulutetaan.

YK:n tietoihin perustuva listaus maailman nälkää näkevistä kertoo karua kieltään, missä maissa aliravitsemus on yleisintä. On tragikoomista, että samat maat löytyvät myös niistä, joissa on suhteellisesti suuri osa viljelyalasta rahakasvien peitossa. Poimintoja:

Akuutista nälänhädästä kärsivä Etiopia on vuorannut viljelykelpoisen maansa 10 %:sti pääasiassa kahvilla ja pippurilla. Sama tilanne 75 %:n nälkää näkevän väestön Kongon demokraattiseessa tasavallassa.

Burundissa 23 %:lla viljely-alasta kasvaa rahakasveja. Samalla 63 % väestöstä näkee nälkää!


Norsunluurannikolla 14 % näki nälkää listauksen aikana. 45 % alasta on rahakasvien peitossa ja pelkästään kaakao vie lähes 30 %!


Indonesia on maailman johtavia kaakaon, kahvin, kumin ja palmuöljyn tuottajia, rahakasvien viedessä 31 % viljelypinta-alasta. Samalla 16 % näkee nälkää!

Näitä esimerkkejä voisin repiä listoista loputtomiin. No, tuoko maailmalla miljardibisnestä olevat tee, kahvi, kaakao ja tupakka sitten rikkauksia kavattajamailleen? Eivät. BKT:n tai inhimilisen kehityksen indeksin pahnan pohjimmaisia ovat juuri nämä länsimaiden yleellisyystuotteita kasvattavat maat. Tai tuovatko rahakasvit ja kansainvälisten tupakkajättien ja elintarvikeyhtiöiden sijoitukset edes vakautta? Salli minun nauraa: Norsunluurannikko, Liberia, Pakistan, Kongo, Kolumbia, Honduras, Haiti, Zimbabve, Sri Lanka. Kaikki sisällissotien runtelemia maita ja rahakasvien tyyssijoita.

Länsimailta suunnitelmahan on nerokas: omassa maassa voidaan säilyttää ruokaomavaraisuus kasvattamalla itse tärkeimmät ravintokasvit ja ulkoistaa ylellisyystuotteiden kavatus kolmannen maailman maihin. Oma perse pysyy leveänä, sen toisen taas riutuu kahvipapuja niellessä. Ei tässä ruuan maantieteessä kaikki ole raiteillaan.

Tämä kirjoitus on toki tarkoituksellisen kärjistetty ja monet maat ovat saaneet myös inhimillisen kehityksen nousemaan rahakasvien varjosta. Esimerkkinä suhteellisen kehittynyt Mauritius, jolla viljelysmaasta lähes 90 % peittää sokeriruoko. Nämä menestyneet maat ovat kuitenkin yleensä pieniä saarivaltioita, jotka joutuvat joka tapauksessa tuomaan suuren osan ruoastaan.

Nyt en yritäkään lähteä pohtimaan tähän jakoon johtaneita maailmanpoliittisia ja -taloudellisia kehityskulkuja tai ratkaisuja. Toinpahan esiin vain muutamia hätkähdyttäviä lukuja ja tilastoja, joiden kautta koko maailman ruokakriisi näyttäytyy hiukan uudessa valossa. Mm. Iltalehden otsikoillaan lietsoma kahvin hinnan nousu -paniikki saa ehkä näistä luvuista hiukan uuden sävyn. Harmi vain, ettei yleellisyystuotteidemme hintojen nousu taida näkyä mitenkään kehitysmaan maaorjien palkkapussissa. Kyllä siinä Reilussa kaupassa taitaa jokin järki olla...

Tämän kirjoittaminen teekuppi kädessä oli jo omassa kaksinaismoralistisuudessaan merkittävä suoritus ;D

Kartan visuaalinen voima

Hello! Olen syksyn mittaan tehnyt kurssia tieteen julkisuudesta ja popularisoinnista, ja ajattelin pistää kirjoituksia myös tänne blogiin. Muokattuina tietenkin :)

Maantiede on hyvin visuaalinen tiede. Koulutukseemme kuuluu jo alusta lähtien kartografia ja tulosten visuaalinen esittäminen. Tässä suhteessa olemme etulyöntiasemassa moneen muuhun tieteenalaan nähden. Tehokkaat aistiärsykkeet pitää valjastaa myös tieteen hyväksi. Vaikka nykymaailma onkin korostuneen visuaalinen, tulee myös tieteen popularisointi olemaan entistä enemmän kokonaisvaltaista aistihyväilyä. Audiovisuaalisuus, eli liikkuva kuva yhdistettynä ääneen on jo nostanut television ja internetin suurimmiksi väyliksi, joista yleisö tiedeuutisiin ja -juttuihin tutustuu. Myös tieteen tunnetuksi tuomisessa on olemassa suuret mahdollisuudet − mm. luonnontieteellisissä museoissa − tuoda virikkeitä kaikille aisteille, passiivisen vitriinin takaa tuijottamisen sijaan. Tällä tiellä on jo mm. tiedekeskus Heureka, muilla olisi paljon opittavaa. Maantieteen kohteet eivät ole juuri museoitavissa (vanhoja karttoja lukuun ottamatta), mutta audiovisuaalisiin esityksiin ja 3D-ajoihin on olemassa rajoittamattomat mahdollisuudet.

Kartat ovat maantieteen kuvia ja keskeisin esitystapa. Kartat sopivat tieteen populaariksi esitystavaksi, sillä ne ovat loputtomasti muokattavissa ja jo luonteeltaan konstruktioita; subjektiivisia yksinkertaistettuja näkemyksiä todellisuudesta. Lisäksi yleisöllä on olemassa jo varsin hyvä kartanlukutaito: ilman sitä ei taida tästä elämästä selvitä ja tätä voidaan hyödyntää myös journalismissa.

Luin Seppäsen ja Väliverrosen artikkelin, jossa käsiteltiin kuvan voimaa. Artikkelin lopussa listataan neljä valokuvien keskeistä tehtävää merkitysten muodostajana. Käsittelen näitä neljää kohtaa maantieteen ja eritoten katrografian näkökulmasta:

1.
Konkretisoi monimutkaista tieteellistä ongelmaa
Kartat tekevät tätä erityisen hyvin: tunnettuja merkityksiä omaavilla symboleilla voidaan kertoa juuri se määrä informaatiota, joka yleensä on tarpeellista. Kartoilla voidaan esittää mm. ajallista ja alueellista muutosta paremmin kuin kokonainen kirja selittäviä lauseita.

2.
Rakentaa sosiaalisia suhteita toimijoiden välille
Jätetään sana sosiaalisuus hetkeksi sivuun. Kartat ovat täydellinen väline kuvamaan asioiden välisiä suhteita, virtoja ja etäisyyksiä. Tätä objektien välistä tilasuhdetta kutsutaan nimellä topologia. Mikä parasta, karttaa ei tarvitse tehdä todelliseen reaalimaailman mittakaavaan. Mikä tahansa aihe voidaan levittää kaksiulotteiselle pinnalle ja esittää asioiden välisiä suhteita viivoin, symbolein ja etäisyyksin. Kartografia antaa tämän kaltaiseen esittämiseen mahdollisuuksia. Vain mielikuvitus on rajana.

3.
Tarjoaa mahdollisuuden affektiivisiin panostuksiin
Karttojen affektiivisia eli tunnetiloihin vaikuttavia ratkaisuja on todennäköisesti tutkittu vähän. Näitä visuaalisia keinoja kuitenkin käytetään mm. Helsingin sanomissa. Värit, symbolit, mittasuhteet: kaikki vaikuttavat kartan aiheuttamaan tunteeseen. Kartta ei pyrikään luomaan valokuvan kaltaista toisintoa todellisesta hetkestä vaan on enemmän välineellinen tiedon yksinkertaistamisen keino. Niinpä kartta on emotionaalisesti köyhempi väline, mutta silti mm. värivalinnalla voidaan vaikuttaa asian tuomiin tuntemuksiin: musta ja kirkuvan punainen ovat uhkaavia, vihreä luonnollinen ja rauhaisa jne.

4.
Tuottaa uutismaista todellisuusvaikutelmaa
Tähän kartta ei edes pyri. Uutiskuva voi jo itsessään kertoa tarinan. Kartta on sitä yksipuolisempi. Toisaalta hyvin tehtyyn karttaan liittyy absoluuttisia totuuksia sijainneista ja välimatkoista, joilla on − jollei uutisarvoa − niin ainakin totuuspohja, jota ei voi kiistää. Niinpä kartoilla on vastaan sanomaton merkitys alueellisen todellisuusvaikutelman luojana. Kartan kanssa on myös vaikeampi tehdä todellisuuskuvaan vaikuttavia jippoja lavastuksen ja rajaamisen kanssa, jotka ovat uutiskuvissa arkipäivää. Karttojen tottunut käyttäminen ja niiden yleinen totuuspohjaan luottaminen antaa kartan tekijälle kuitenkin valtaa vaikuttaa omilla teknisillä ratkaisuillaan: karttojen projektio, luokittelujen luokkarajat, poisjätettävien kohteiden valinta jne. ovat kaikki klassisia tapoja hienovaraisesti ”huijata” katsojaa.

Kartan yksinkertainen visuaalinen tehokkuus on toiminut jo vuosisatoja. Karttojen kaikkia mahdollisuuksia paikkatiedon maailmassa ei ole varmasti vieläkään hyödynnetty. Kartat ovat tulleet jäädäkseen jokapäiväiseen arkeemme. Maantieteilijä on tämän osaamisen keskiössä ja toivottavasti pääsee hyödyntämään sitä myös tieteen popularisoinnin saralla.

Mikä kansalaisaktivismissa ärsyttää?

"Neste ei ole maksanut "yritystukimaksua" greenpissijöille. Siksi lienee tämä karhuamis kierros. Kallistahan tuon rainbow warrior 3 aluksen rakentaminen on."

"Suomesta on tullut sosaaliyhteisöjen kaatopaikka.Vaikka rajat onkin auki,mielestäni pitää olla kunnon järjestyssääntöjä.Vielä epähygienian takia on mahdollista kulkutautien leviäminen.Tuskastuttaa seurata tätä ilmiötä."

"Kun viherpiipertäjät mekkaloivat, on hyvä mekkaloida tietoisena niistä kaikista seuraamuksista, mitä ovat realistisia. Koskaan ei pelkkä tunteen palo ja oma paha olo saa olla toimintaa ohjaamassa."

Nämä kaikki kommentit on otettu HS.fi:n keskustelupalstoilta, jotka koskivat Greenpeacen mielenosoitusta, Romanien majoitusta ja sikaloiden salakuvaajien oikeudenkäyntiä.

Kansalaisaktivismi tuntuu olevan monen suussa kirosana pahimmasta päästä. Onhan se helvetin ärsyttävää, että ihmisellä on asioita, joita uskaltavat ja viitsivät ajaa muutenkin kuin äänestämällä puoluetta, joka on eniten vastahankaan kaikessa ja murahtamalla tuopin ääressä maailman epäoikeudenmukaisuutta tai kirjoittaa loukkaavan rajalla olevia herjauksia nimettömänä keskustelupalstalle vain kylvääkseen taas epäsovun siemenen.

Yksikään lainaamistani kommentoijista on tuskin ollut Neste Oil:n palkkalistoilla, saanut romanilta kulkutautia tai työskennellyt sikatilallisena eläinsuojelulakien rajoilla heiluen. Kukaan heistä on tuskin menettänyt henkilökohtaisesti mitään, sillä kansalaisista on löytynyt yksilöitä, jotka ovat nousseet näkemiään vääryyksiä vastaan.

Kun joku on valmis ITSE auttamaan ihmisiä, joilla ei ole ihmisoikeuksia edes omassa maassaan; kun joku on valmis pukeutumaan ITSE orankiasuun, jotta saadaan huomio sademetsien joukkoraiskaukseen; kun joku on ITSE valmis kuvaamaan tehotuotannon paskaan hautaamia eläviä eläimiä; kun joku on ITSE valmis tähän kaikkeen, tuntee joku muu asiakseen syyttää heitä sohvan nurkasta yhteiskunnan vihollisiksi numero uno.

Pelottaako heitä? Pelko on ollut läpi historian hirmuhallitsijoiden keino saada langat pysymään käsissään. Lakeihin ja sääntöihin liittyy ilman muuta pelko seuraamuksista, jotka lankeavat lakeja rikkoville. Silloin kun kaikki käyttäytyvät normien mukaan, ei tarvitse pelätä seurauksia. Kun joku murtautuu kahleista ja nousee vastarintaan, syntyy pelko, mihin se johtaa. Pelottaa, kun joku rikkoo yleisen konsensuksen.

Kun ilmoitan lopettaneeni lihan syönnin, saan miltei vihaisen sävyisiä vastauksia. Oma valintani nähdään heti hyökkäyksenä heidän valintojaan kohden. Yksityisautoilija hypähtää heti kantapäilleen, kun sanon pyöräilleeni koko kevään töihin.

Vai onko kaikilla vain ylikyyninen asenne: ettei kukaan oikeasti ole valmis asioita muuttamaan? Kunhan kerjäävät huomiota ja kusettavat syyllistääkseen muita...

Kaikki tämä kuitenkin viestii ihmisen tietoisuudesta teoistaan ja niiden vaikutuksista. Autoilija tietää saastuttavansa pyöräilijää enemmän ja lihansyöjä tietää pihvinsä majoittuneen eläessään neliömetrin paskaiseen lättiin. Muiden teot koetaan syyllistävinä, koska syyllisyys kalvaa heitä jo sisältä päin. Heti kun joku on ollut valmis reagoimaan vääryyksiin, se on uhka. Se osoittaa, että ihmiset edes välittävät. Ja se on lohdullista!

Aktivismi ei ole mitään anarkiaa. Se ei ole hörhöilyä lakkaa imppaavassa pummilaumassa. Se on toimintaa, jossa yksilön on mahdollisuus vaikuttaa, vaikka sitten maksamalla omasta selkänahastaan. Se on mitä tasa-arvoisinta toimintaa. Ei tarvitse olla monimiljonääri, ministeri tai näyttelijädiiva. Kuka tahansa, joka on tarpeeksi rohkea, voi aloittaa väkivallattoman vastarinnan: kansalasitottelemattomuudella on historiassa muutettu maailmaa ja tullaan muuttamaan.

Arvostanko sitten uusnatseja ym., jotka ovat valmiit toimimaan ideologiansa puolesta? En! Heidän toiminnassaan ei ole kyse minkäänlaisesta auttamisen halusta tai aikomuksesta tehdä maailmasta parempi paikka. Kyse on vain oman pesän kuvitteellisen idylin varjelemisesta.

Elämme näennäisindividualistisessa maailmassa, yhteisössä ilman yhteisöllisyyttä. Maailmankylä on kyllä taloudellisesti sidoksissa kautta linjan, mutta eettisesti se kumisee tyhjyyttään. Yksilön on hyväksyttävää tehdä lähes mitä tahansa kunhan se liittyy rahantekoon. Silloin katsotaan kyllä läpi sormien eetteisesti arvelluttavaakin toimintaa. Mielipiteenvapaus taas tuomitaan heti, kun se uhkaa jonkun elinkeinoa, esimerkkinä sikatilat tai turkistarhat.