sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Näin numeroilla huijataan

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=486345434734058&set=a.379916242043645.76152.379909522044317&type=1&ref=nf

Ylläoleva kuva levisi Facebookissa Sustainable For Life -yhteisön alulle panemana. Otsikkona toimi toteamus: "Great information!" Jakajia kuvalla näytti olevan jo 456.

Sosiaalisessa mediassa leviää tietysti kaikenlaista roskaa, mutta tartuin tähän esimerkkinä, koska numeroilla kikkailu on kuvassa niin päivänselvää. Tosin ainakin alkuperäiskuvan kommenttien perusteella, joku on sokeana tarttunut tähänkin huijaukseen.

Numerot ovat abstrakteja, ja varsinkin suuria sellaisia on vaikea enää arkijärjellä käsittää tahi suhteuttaa. Myös erilaiset osuudet, kuten kuvan prosenttiosuudet, ovat hankalia. Numerot ovat tietysti pohjimmiltaan absoluuttisia ja objektiivisia arvoja, mutta, jos ne esitetään hämärästi vailla kaikkea tarvittavaa informaatiota, luvut muuttuvat subjektiivisiksi merkeiksi, joita katsoja tulkitsee oman mielensä mukaan. Numerot ja suuret lukumäärät ovat saapuneet ihmiselämään vasta viime vuosituhansina, monille kansoille vasta viimeisinä vuosisatoina. Perustellusti voi väittää, että ihmisellä ei ole kehittynyt kykyä käsittää suuria abstrakteja lukuja, vaikka nykyään maailmamme pyöriikin niiden ympärillä.

Kuvassa on proteiiniosuuksia, jotka periaatteessa näyttävät järkeviltä. kuvalle ei tavitse kuitenkaan montaa ktsetta luoda, että huomaa, kuinka kuvasta on jätetty pois kaikki olennainen, selittävä informaatio. Pinaatista ei todellakaan ole 49% proteiinia. Luvut onkin laskettu kokonaisenergian jakautumisesta eri perusravintoaineiden välillä. Pinaatista saadusta energiasta 49% on siis proteiinesta peräisin, mutta todellisuudessa pinaatin painosta vain 1,6% on proteiinia. Kurkun kilokaloreista on yli 20% proteiineihin sitoutuneena, mutta joudut silti syömään 100 kg lähinnä vedestä koostuvia kurkkuja, jotta saat 60 g proteiinia. Lisäksi kuva ei kerro, kuinka laadukkaita kyseiset kasvikset ovat aminohappokoostumukseltaan ja kuvasta onkin jätetty pois kaikki kasvikunnan parhaan aminohappokoostumuksen omaavat raaka-aineet. Ravitsemuspuoli tosin ei olekaan tämän merkintäni pointti.

Ok, kuva on siis harhaanjohtava, minkä varmasti suurin osa havaitsee jo ensisilmäyksellä. Mutta itseasiassa kuva suorastaan valehtelee. Kuvaan otettujen eläinkunnan tuotteiden proteiinimäärät on  nimittäin laskettu tuotteiden tuorepainosta, ei energian jakautumisesta kuten kasviksilla. Jos lihat ja munat olisi laskettu samalla tekniikalla, niiden luvut olisivat seuraavat: nauta 51%, kana 44% ja kananmuna 36%. Laskutapaa on siis vaihdettu tuoteryhmien välillä, mainitsematta siitä mitään. Mainittakoon vielä, että kyseisellä laskutavalla vähärasvaiselle kalalle saadaan jopa 90% lukemia. Se ei ilmeisesti olisi sopinut kuvanlaatijan pyrkimykseen.

Kyseinen tapaus on tietysti lopulta harmiton, sillä kukaan tuskin perustaa omaa ravitsemustaan Facebookissa kiertävään kuvaan. Vakavamman asian äärelle pääsemme, kun pohdimme, kuinka paljon saman tapaista vääristelyä tapahtuu yhteiskunnan muilla tasoilla. "Vale, emävale, tilasto" -sanonta pätee silloin, kun kyseisen tilaston käyttömahdollisuuksia ja rajoitteita ei tunnisteta. Linkitän tähän Veli-Pekka Leivon erinomaisen kirjoituksen, jossa käydään läpi havainnollistavin esimerkein, kuinka vajaavaisia monet yhteiskunnan tuottamat tilastot ovat. Lukuarvoja ja tilastollisia osuuksia käytetään silti häikäilemättä hyväksi. Se voi olla tahatonta ymmärtämättömyyttä, mutta vakavimmillaan asiat saadaan näyttämään päinvastaisilta.

Tilastollisista menetelmistä ja niiden oikeaoppisesta käytöstä väännetään tiedemaailman huipulla asti. Kyse ei siis ole helposta asiasta. Mutta jos ihmiset haksahtavat käsitellyn kuvan kaltaisiin halpoihin trikkeihin, ei liene vaikea ymmärtää, miksi kuva(aja) voi olla tehokkaampi kuin tuhat sanaa.

Great information! Really?



ps. Jutun ravinnepitoisuudet on otettu Finelin nettipalvelusta: http://www.fineli.fi/index.php?lang=fi

lauantai 9. helmikuuta 2013

Magneettimedia ei jaksa yllättää

Magneettimedia julkaisi, tai oikeammin käänsi (oikeaa journalismiahan kyseinen media ei juuri harrasta), taas sellaista roskaa, etten voi olla kommentoimatta. Kommentoimatta sitä, miten vääristelemällä ja julistamalla voidaan saada mikä tahansa asia näyttämään omaan agendaan sopivalta.

Magneettimedian ollessa kyseessä, aihe on tietysti antisemitistinen propaganda tai rokotteiden vastustaminen.

Ja TADAA! Tällä kertaa lehden pseudojournalistisesta suolesta on pulpunnut rokoteasiaa. Agendalle tyypilliseen sävyyn artikkeli oikein lietsoo pelkoa ja inhoa, tosin melko hatarin eväin. Katsotaan saanko blogimerkinnälläni puhallettua Magneettimedian korttitalon kumoon:

Lainauksia  artikkelista ja omia kommentteja:
""Uskokaa tai älkää, mutta maailmassa on häiriintyneitä ihmisiä, jotka uskovat tekevänsä oikein lapsia myrkyttäessään. He jättävät tarkoituksella huomioimatta sen tosiasian, että pelkurimaisilla teoillaan he saattavat pyyhkäistä hymyn iäksi viattomien ja haavoittuvaisten lasten kasvoilta.""
Jo aloitus saa sisälukutaitoisen yökkäilemään. Tosin se on myös hyvin rehellinen, koska antaa jo heti aluksi varmuuden siitä, mitä moskaa on seuraavilla riveillä tiedossa. Tunteisiin vetoaminen voi joskus toimia tehokkaana argumentointikeinona, mutta käsi ylös, kenen mielestä tällainen teksti ei saa kirjoittajaa näyttämään pelle-asuiselta koomikolta.
""”Muutama vaikutusvaltainen mies on kaapannut taloudellisen, rahallisen ja poliittisen vallan. He eivät ole sosialisteja tai kapitalisteja, vaan rikollisia. He loivat materialismin, ahneuden ja velan kulttuurin, jota pitää yllä suunnaton mediapropaganda”, kirjoittaa Burning Platform.""
Seuraavaksi pelikentälle heitetäänkin jo täysin asiaan liittymätön sitaatti siitä, kuinka maailmassa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Ehkä tällä saadaan muutama salaliittoteoreetikko vavahtumaan omaan todellisuuteensa ja jatkamaan lukemista.
Sitten:
""Hallitus kirjaa jokaisen ilmoitetun kuoleman, mutta terveysviranomaiset myöntävät jatkuvasti, että vain noin 10 % rokotteiden aiheuttamista kuolemista ilmoitetaan rekisteriin. Lääkärit ja sairaalat eivät vihaa mitään muuta niin paljon kuin sen asian myöntämistä, että lapset kuolevat rokotuksiin tunteja moninkertaisten rokotusten jälkeen.""
Kirjoittaja esittää pöyristyttävän, syyttelevän ja osoittelevan väitteen ilman minkäänlaista perustetta tai lähdettä. Nieleekö joku tuollaista ilman todisteita? En minä ainakaan.

Seuraavassa pätkässä heitellään ilmaan tietoja rokotteiden todetuista sivuvaikutuksista, kertomatta kuitenkaan mitään siitä, kuinka harvinaisia nämä ongelmat ovat. Tietenkään esille ei tuoda sitäkään, kuinka rokotteet estävät torjumansa taudin lisäksi, myös sen mahdolliset sivuoireet ja jälkitaudit.
Sitten päästään rokotteiden sisältämiin myrkyllisiin aineisiin:
""Lastenlääkärit ovat ihmisistä vihoviimeisiä, joiden hoivaan pitäisi lapsiamme luottaa. He vetoavat vanhempien pelkoihin ja isän- ja äidinrakkauteen lastaan kohtaan samalla tarkoituksellisesti myrkyttäen nuoret potilaansa tunnetuilla hermomyrkyillä.""
Ironista? Onneksi kirjoittaja itse ei yhtä alhaisesti vetoa kyseisiin tunteisiin... Haluaisin tietää kenelle hän lapset veisi, jollei asissa parhaiten perille oleville, lastenlääkäreille. Homeopaatille? Selvännäkijälle? Korvakynttilähoitoon?
Jatketaan:
""Juomavedessä elohopean osuus ei saa nousta yli 2 partikkelin miljardissa. Ongelmajätteeksi luokitellaan neste, jossa elohopeaa on yli 200 partikkelia miljardissa. Elohopeaa sisältävässä influenssarokotteessa on elohopeaa 50 000 partikkelia miljardissa!""
50 000 partikkelia verrattuna juomaveden sallittuun 2 partikkeliin miljardissa on tietysti hätkähdyttävä luku, mutta suhteutetaan lukuja hiukan:

Koska ainakin oman pikaisen hakuni perusteella rokotteet ovat tyypillisesti tilavuudeltaan vain 0,5ml, tulee sinun juoda 12,5 l. terveydelliseksi todettua vettä, jotta saat saman verran elohopeaa kuin yhdestä influenssarokotteesta.Tuon määrän vettä juot keposesti muutamassa päivässä. Itämeren kalasta ei kannata tässä yhteydessä mainitakaan.
""Suurin piirtein 30 – 50 %:lla väestöstä on diagnosoimattomia oppimisvaikeuksia. Liki 3 miljoonaa 6 – 21-vuotiasta amerikkalaislasta on tukiopetuksessa jonkinlaisen oppimisvaikeuden takia. Vuodesta 1992 oppilaiden osuus, jotka viettävät kouluajastaan yli 80 % tukiopetuksessa tai erityisluokilla, on noussut 21 prosentista 45 prosenttiin. Viimeisen vuosikymmenen aikana 6 – 21-vuotiaiden lasten erityiset oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet 38 %. Vuonna 2003 ADHD oli diagnosoitu 7,8 prosentilla 4 – 17-vuotiaista amerikkalaislapsista. Miksi?""
Lopuksi kirjoittaja jättää avoimen kysymyksen lisääntyneistä taudeista ja ongelmista ja näin retorisesti sitoo sen rokotteiden syyksi. Ilman ainuttakaan annettua todistetta. Samalla jätetään huomiotta parantunut diagnostiikka, amerikkalaisten tunnetusti epäterveelliset elintavat ja kaikki rokotteista riippumaton, ympärillä tapahtuva kemikalisoituminen. Kemikalisoituminen, jonka tuoman kuormituksen voisi olettaa olevan moninkertainen kertaluonteisiin rokotteisiin nähden. Mikseivät rokotevastustajat suuntaa energiaansa tähän ongelmaan. Ympäristön saastuminen kun ei tietääkseni paranna ainoatakaan tautia, toisin kuin todella hyödyllisiksi tiedetyt rokotteet.

Magneettimedian artikkeli suorastaan loukkaa omaan ajatteluun kykenevää kansalaista. Jos rokotevastustajat ovat tosissaan aiheensa kanssa, niin älkää nyt jukopliuta päästäkö tälläistä roskaa pilaamaan agendaanne (ilmainen vinkki).

Magneettimedian kuvitusta. Tekijänoikeudet tuskin ovat heilläkään...

torstai 10. tammikuuta 2013

Homeopatia - Onko meillä jo tarvittava tieto?

Facebook-seinälläni ja ns. "vaihtoehtomediassa" (mitä tuokaan termi ikinä tarkoittaakaan) liikkuu ajoittain kummallisia väitteitä homeopatiasta. Eli siitä 1700-luvun lopulla keksitystä vaihtoehtoisesta lääkintämuodosta, jossa lääkeaine käytännössä laimennetaan niin pieniksi pitoisuuksiksi, ettei varsinaista vaikuttavaa ainetta ole enää lopullisessa lääkintätuotteessa molekyyliäkään. Tehoa on yritetty selittää  ns. "veden muistilla", mitä ei ikävä kyllä ole pystytty mitenkään todistamaan tai löytämään sille fysikaalista mekanismia. Ihmekös, sillä se olisikin kaikkea sitä vastaan, jonka fysiikasta ja kemiasta tiedämme.

No, on toki mahdollista, että jokin vaikutusmekanismi on olemassa, mutta hoitotuloksien pitäisi näkyä tutkimuksissa riippumatta siitä, tunnetaanko mekanismeja tai ei.

Hain Web of Science -hakupalvelulla 10 viimeisintä review-artikkelia, jotka käsittelivät homeopatian varsinaista tehoa hoitomuotona. Review-artikkelit ovat katsauksia tai meta-analyysejä, jotka eivät ole varsinaisia tutkimuksia, vaan vetävät jonkin alan tutkimustuloksia systemaattisesti yhteen. Jätin pois sellaiset, joissa ei tarkasteltu hoidon tehoa, vaan esimerkiksi tutkimusmenetelmiä. Samaten en hyväksynyt artikkeleita, jotka oli julkaistu vertaisarvioimattomassa lehdessä. Alla on listattuna lainaukset näiden johtopäätöksistä. Suoraan kopioituna alkuperäislähteestä.

Pozadski et al. 2012. Adverse effects of homeopathy: a systematic review of published case reports and case series. INTERNATIONAL JOURNAL OF CLINICAL PRACTICE.  Vol 66: 1178-1188
"Homeopathy has the potential to harm patients and consumers in both direct and indirect ways. Clinicians should be aware of its risks and advise their patients accordingly"
Haitalla potilaisiin viitataan tapauksiin, joissa todistetusti toimiva hoito on hylätty ja sen sijaan turvauduttu pelkkään homeopatiaan. Olemassa on jopa dokumentoituja kuolemantapauksia. Tässö linkissä yksi tekijöistä hiukan selostaa artikkelia. Ernst ei ole muuteen mikään Bad Pharman aivopesemä lääkepropagandisti, vaan omaa pitkän ammatillisen kokemuksen monilla vaihtoehtolääketieteen aloilla.

Ernst, E. 2012. Homeopathy for eczema: a systematic review of controlled clinical trials. BRITISH JOURNAL OF DERMATOLOGY.  Vol 166: 1170-1172
"The evidence from controlled clinical trials therefore fails to show that homeopathy is an efficacious treatment for eczema"
 Ei todisteita homeopatian toimivuudesta ekseeman eli tulehdusperäisten ihosairauksien hoidossa.

Davidson et al. 2011. Homeopathic Treatments in Psychiatry: A Systematic Review of Randomized Placebo-Controlled Studies. JOURNAL OF CLINICAL PSYCHIATRY.  Vol 72: 795-805
"The database on studies of homeopathy and placebo in psychiatry is very limited, but results do not preclude the possibility of some benefit"
Joitakin mahdollisia hyötyjä ei voitu siis sulkea pois, mutta tulokset olivat hyvin heikkoja. Plasebo-kontrolloituja tutkimuksia oli vähän ja osallistuja määrät yleensä pieniä.

Ernst, E. 2010. Homeopathy: what does the "best" evidence tell us? MEDICAL JOURNAL OF AUSTRALIA. Vol 192: 458-460
"The findings of currently available Cochrane reviews of studies of homeopathy do not show that homeopathic medicines have effects beyond placebo"
Tämä oli meta-analyysi meta-analyyseista. Ei havaittu plaseboa suurempaa tehoa.

Perry et al. 2010. A systematic review of homoeopathy for the treatment of fibromyalgia. CLINICAL RHEUMATOLOGY. Vol 29: 457-464
"None of the trials was without serious flaws. Invariably, their results suggested that homoeopathy was better than the control interventions in alleviating the symptoms of FM. Independent replications are missing. Even though all RCTs suggested results that favour homoeopathy, important caveats exist. Therefore, the effectiveness of homoeopathy as a symptomatic treatment for FM remains unproven"
Joitakin positiivisia tuloksia oli fibromyalgian (kroonista kipua aiheuttava keskushermostosairaus) hoidossa, mutta tutkimukset olivat metodologisesti heikkoja, joten mitään johtopäätöstä ei voitu vetää.

Frenkel, M. 2010. Homeopathy in cancer care. ALTERNATIVE THERAPIES IN HEALTH AND MEDICINE. Vol 16: 12-16
"Several published outcome studies and some randomized controlled trials have shown that there may be a role for homeopathy in symptom relief and improving quality of life patients touched by cancer. Such effects have not been demonstrated unequivocally, and specific antitumor effects have not been shown in any controlled clinical research to date, which raises the need for further clinical trials to investigate the use of homeopathy in cancer care"
Joissakin tutkimuksissa on siis havaittu oireiden lieventymistä, mutta varsinaiseksi syöpähoidoksi homeopatiasta ei ole. Edes vaihtoehtolääketieteen oma lehti ei uskaltanut ottaa tämän vahvempaa kantaa. Aiemmin  (Milazzo et al. 2006) tehty analyysi homeopatiasta syöpähoidoista ei antanut lähellekään näin(kään) valoisia tuloksia.

Cooper et al. 2009. Homeopathy for insomnia: A systematic review of research evidence. SLEEP MEDICINE REVIEWS. Vol 14: 329-337
"The limited evidence available does not demonstrate a statistically significant effect of homeopathic medicines for insomnia treatment"
Ei tukea hyödyille. Aivan kuten niin monessa muussakin katsauksessa, tässäkin toistui lause: "Existing randomised controlled trials were of poor quality".

Ludtke et al. 2008. The conclusions on the effectiveness of homeopathy highly depend on the set of analyzed trials. JOURNAL OF CLINICAL EPIDEMIOLOGY. Vol 61: 1197-1204
"Because of the high heterogeneity between the trials, Shang's results and conclusions are less definite than had been presented"
Tämä analyysi oli vastaus aiemmin julkaistuun meta-analyysiin. Aiemmat hyvät tulokset johtuivat suurelta osin keinotekoisesta (tarkoitushakuisesta?) aineiston valinnasta.

Altunct et al. 2007. Homeopathy for childhood and adolescence ailments: Systematic review of randomized clinical trials. MAYO CLINIC PROCEEDINGS. Vol 82: 69-75
"The evidence from rigorous clinical trials of any type of therapeutic or preventive intervention testing homeopathy for childhood and adolescence ailments is not convincing enough for recommendations in any condition"
Homeopatian tehosta mm. keskittymishäiriöihin ja pienten lasten ripuliin ei löytynyt mitään näyttöä. Johtopäätöksissä homeopatiaa ei suositella ainoaksi hoitomuodoksi missään tilanteessa.

Bellavite et al. 2007. Immunology and homeopathy. 3. Experimental studies on animal models. EVIDENCE-BASED COMPLEMENTARY AND ALTERNATIVE MEDICINE. Vol 3: 171-186
"Despite a few encouraging observational studies, the effectiveness of the homeopathic prevention or therapy of infections in veterinary medicine is not sufficiently supported by randomized and controlled trials"
Tämä oli analyysi eläinkokeista. Hmmm, lainaus Wikipediasta: "Observational studies. This is in contrast with experiments, such as randomized controlled trials". Havainnoivilla tutkimuksilla ei yleensä lääketieteessä ole juurikaan todistusarvoa, ei edes vaihtoehtolääketieteen omassa lehdessä.

En opiskele lääketiedettä, enkä siten osaa arvioida jokaisen tuloksen merkittävyyttä ja laatua. Jonkun verran kuitenkin ymmärrän tutkimuksen teon metodologiasta ja näen milloin tutkimus on tehty läpeensä huonosti.

Näiden kymmenen uuden meta-analyysin tulosten tulkitsemiseen ei kuitenkaan tarvitse lääketieteen tohtorin papereita. Homeopatian teholle myönteisiä tuloksia on hyvin vähän, vaikka tieteessä tapaa usein käydä niin, että positiivisia tuloksia saavuttaneet tutkimukset näkevät herkemmin päivänvalon. Tutkimukset, joissa mitään vaikutusta ei havaittu, on helpompi jättää tutkijan pöytälaatikkoon hapertumaan ja kovalevylle korruptoitumaan. Meta-analyysien teho perustuu niissä hyödynnetyn tiedon massaan. Yksittäisissä tutkimuksissa on aina sijaa monenlaisille virheille ja sattumalle. Yllä luetellut analyysit taas sisältävät tulokset sadoista yksittäisistä tutkimuksista. Vahvempaa todistetta on hankala koota.

Omana johtopäätöksenäni voin sanoa, että mitä paremmin tutkimus on satunnaistettu, sokkoutettu ja muuten suoritettu, sitä vähemmän minkäänlaisesta tehosta kertovia tuloksia on saatu. Tätä selvää trendiä homeopaattien on vaikea puolustella millään keinolla.

Metodologiset sekä julkaisuun ja tulosten tulkintaan liittyvät ongelmat eivät tietenkään ole vain homeopatisen tutkimuksen ongelmia. Ben Coldagren moukaroi faktoihin perustuvilla väitteillä lääketieteellisen tutkimuksen mätiä kohtia kirjoittamassaan kirjassa Bad Pharma. Kirjasta mainion yhteenvedon on blogannut Paholaisen asianajaja. Arvioiden perusteella täytyy laittaa kirja ilman muuta omalle lukulistalle.

Lääketieteellisen todistamisen mutkikkaita kuvioita taas avaa jo alussa mainitsemani Edzard Ernst mm. tässä ja tässä. Kiinnostuneille suosittelen edellisiä linkkejä varauksetta.

Onko näyttö homeopatian hyödyttömyydestä, jopa haitallisuudesta, jo sellainen, että voimme haudata sen lopullisesti uskomushoitona? Mitä mieltä sinä olet?

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Espoo tulvii kevättä

Nyt on sen verran kevättä rinnassa, että on laitettava blogin komistukseksi muutama keväthypetyskuva.  Turun moottoritietä matkaaville tutusti Espoonjoki tulvii taas komeasti Ikean pelloille. Viime vuonna tosin tulvat olivat vielä korekammalla. Tiedä sitten milloin Espoon Kokoomus keksii ruopata viehättävän joenpätkän suoraksi ränniksi Pitkäjärveltä Espoonlahteen. Luontoarvojahan he toki kannattavat, mutta kun ne uhkaavat bemariliikennettä valtaväylillä niin pois alta risut, männynkävyt ja purotaimenet. Ihan näin kannanottona, ettei mene blogimerkintä täysin viihteeksi ;-)

Kevään ensimmäinen korento. Vielä jäänkanteen kuvastuneena.
Kurkien trumpetit ovat todellakin kesävireessä :)
Pyörätie sukelsi syvyyksiin
Terttuselja puhkeaa pian kukkaan
Espoonjoki
Espoonjoki kirkon kohdalla
Espoonjokea vielä alavirtaan

http://www.proespoonjoki.fi/ Espoonjokiseuran sivuilta lisätietoa hienosta joesta

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Homeopatiaa ei edelleenkään ole todistettu

Suomessakin on lähtenyt leviämään, kiitos Magneettimedian, Sveitsin hallituksen tilaama raportti, jonka on nähty mullistaneen koko lääketieteen ja tuoneen vihdoin homeopatian tasavertaiseksi hoidoksi ns. koululääketieteen rinnalle.

Ensinäkin, uutisoinnissa on jännästi käännetty raportti kuvaamaan muka Sveitsin puolueettoman valtion virallista näkökantaa ja absoluuttista uutta uljasta totuutta. Näin ei tietenkään ole, vaan kyseessä on vain kahden saksalaisen herrasmiehen laatima henkilökohtainen raportti, joka poikkeaa tulokseltaan kaikista aiemmista vastaavista raporteista ja meta-analyyseista, joissa homeopaattisilla lääkkeillä ei ole osoitettu luotettavin menetelmin lumevaikutusta suurempaa tehoa.  Tässä yksi esimerkki täydestä väärinymmärryksestä raportin ja valtion suhteesta. Todellisuudessa raportin tulokset on asetettu vain viiden vuoden seurantaan, ei otettu mullistavina päätöksenteon pohjaksi.

Juha Leinivaara kirjoittaa omassa blogissaan lisää raportin tieteellisestä sisällöstä ja auttamatta ontuvista johtopäätöksistä. En itse niistä sen enempää...

On silti todettava, että raportti ei ole tuonut yhtään uutta tutkimustulosta, se ei itse ole tutkinut ainoatakaan vaikutusmekanismia tai testannut yhtäkään lääkettä. Se on vain kahden henkilön luoma henkilökohtainen kuva tämän tutkimusalan kentästä. Toisen herran tutkimushistorian tarkastelu antaa myös epäillä, että raportin laatijat eivät ole lähteneetkään aivan puolueettomasta lähtökohdasta. Ehkä ennakkoasenne on myös sulkenut silmät kaikilta niiltä kaksoissokkotutkimuksilta, joihin aiemmat raportit ovat perustuneet.

Jos raportin mukaan homeopatian teho on todistettu useissa tutkimuksissa, on outoa, että James Randin julistamaa miljoonan dollarin palkintoa ei kukaan ole vielä halunnut hakea. Luulisi, että miljoona olisi mille tahansa tutkimusryhmälle oiva lisä rahoitukseen. Palkinto on yhä voimassa ja kelle tahansa avoin. Randin poppoo jopa tekee objektiiviset koejärjestelyt puolestasi. Sen kun yrittämään!

Miksi homeopatiasta jaksetaan sitten skeptikkojenkin puolesta aina jauhaa? Triviaalisti ajateltuna ei ole vaarallista, jos Matti Meikäläinen kotonaan lääkitsee nuhakuumettaan homeopatialla. Lumevaikutushan voi olla huomattava, ja parantaa Matin mahdollisesti jopa nopeammin kuin epäilyttävät tulehduskipulääkkeet. Harmittomuus loppuu sen sijaan siihen kun Afrikan lukutaidottomille tarjotaan homeopatiaa tehokkaana hoitona malariaa vastaan tai kun lasten vanhemmat luottavat uskomushoitoihin niin, että lapsen daibeettesta hoidetaan yrttikylvyin. Tällaisestakin lapsen kuolemaan johtaneesta tapauksesta on Suomessa tuomittu (Skeptikon juttu sivusta 6 eteenpäin).

Kyse on siis ylipäätään siitä, mihin ihmiset voivat perustaa toimintansa: uskomuksiin, puoskarointiin, perinteisiin vai kiistattomiin todisteisiin? Kyse on maailmankuvasta.

Loppukaneettina todettakoon, että olen valmis uskomaan myös homeopatiaan välittömästi kun joku onnistuu sen puolueettomasti ja aukottomasti todistamaan. Olisihan se loistavaa, että saisimme lääkefirmojen monopolille haastajan halpoine lääkkeineen vailla sivuvaikutuksia. Sitä odotellessa.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Luomisoppiko kriittisyyttä?

Rauhotutaanpas taas itsekin...

Aiemmin kirjoitin minkälaista keskustelu evoluutiokriitikkojen tai paremminkin teorian kieltäjien kanssa usein on. Kirjoitus oli toki kärjistetty, mutta tällä tasolla vasta-argumentit yleensä liikkuvat. Evoluutioteoriasta kirjoittavat hyvin usein ne, jotka eivät ymmärrä edes sen ydintä. Saatikka tieteellisen teorian luonnetta.

Kimmokkeen kirjoittamiseen sain tietenkin eilisestä uutisesta Tennesseen lainsäädännöstä, joka mahdollistaa kouluissa mm. evoluutioteorian ja ihmissyntyisen ilmastonmuutoksen "kriittisen tarkastelun".

Laki on itse asiassa ytimeltään vielä mädempi kuin ensialkuun kuullostaa. Uutisen kommenteissa jotkin näkivät tämän vain terveeseen kriittisyyteen kasvattamisena, mutta tämä johtopäätös ei ole pätevä.

Oman tekstinsä voisi kirjoittaa ilmastonmuutoksen kieltämisen vaikutuksista, mutta keskityn nyt tapetilla olleeseen evoluutioteoriaan.

Lain ydinhän, ja johon sitä ajaneet tahot ovat varmasti pyrkineet, on antaa opettajalle mahdollisuus nostaa luomisoppi ja älyllinen suunnittelu tasavertaisiksi teorioiksi evoluutioteorian kanssa. Tästä on tieteellinen kriittisyys kaukana. Kritiikin pitää perustua johonkin todisteisiin, siihen koko tiede perustuu. Tämän kritiikin kautta hioutuvat teoriat, jotka perustuvat parhaaseen mahdolliseen tietoon.

Evoluutioteorian vastustajat vetoavat usein myös siihen, että teoriassa on aukkoja, se ei kykene selittämään kaikkea. Ei niin. Se on totta. Mutta juuri tämän takia tiede hioo sitä aina vain paremmaksi ja täsmällisemmäksi. Teorian ydintä ei kiistä enää kukaan asiasta vähääkään perillä oleva. Kyse on hienoista nyansseista.

Jos evoluutioteorian kritiikki perustuu sen hienoihin nyansseihin, on turha odottaa, että amerikkalaiset peruskoululaiset pystyvät tähän kritiikkiin. Tiedettä ei tehdä koulussa. Koulussa taas pitäisi pyrkiä kasvattamaan nuorista kykeneviä järkevään ja perusteltuun oman maailmankuvan muodostamiseen. Vailla minkäänlaista todistepohjaa olevien teorioiden tuominen vaihtoehdoiksi tuottaa päinvastaisen tuloksen.

Kyse ei siis ole pelkästään evoluutioteoriasta vaan suuremmasta kysymyksestä: kasvatuksesta. Maailman kannalta on lopulta saman tekevää uskooko tennesseeläinen putkimies luomisoppiin vai evoluutioteoriaan, mutta ei ole lainkaan saman tekevää uskooko hän tieteen parhaimpiin saavutuksiin vai vailla todisteita tuputettavaan huuhaaseen. Toisaalta olen aiemmin kirjoittanut minkälaisia seurauksia ihmiskunnalle koituu siitä, kun evoluution mekanismeja ja seurauksia ei ymmärretä.

Laissa ei hyökätä vain evoluutioteoriaa kohti, vaan tiedettä ja perusteltua tietoa vastaan. Kriittisyyteen kannustan aina. Lain antama malli vain ei johda siihen, vaan aidon kriittisyyden vähenemiseen. Jos lain tarkoitus olisi kasvattaa tieteellistä kritiikkiä evoluutioteorian heikkoihin kohtiin, kasvatettaisiin sen opetus moninkertaiseksi ja annettaisiin oppilaille mahdollisuus ymmärtää sitä syvällisemmin, kriittisemmin. Se taas on aivan selvää, että luomisopin paikka on jossain aivan muualla kuin yleissivistävän koulun biologian tunnilla.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

KUINKA KUMOTA EVOLUUTIOTEORIA!!!"¤(§#§^^

Suomessa julkaistaan aivan liian vähän luomisoppi/ ID-propagandaa, joten on korkea aika julkaista tämän kaltainen ohje, kuinka estää evoluutiouskovaisten hyppiminen silmille väittelyssä elämän kehityksestä. Jauhot suuhun evokkipellet! Pseudotieteenne väistyy, kun jaksamme terrorisoida keskustelua mahdollisimman ahkerasti.

(Korostan, että mikään teesi ei ole omani, vaan kaikki ovat nettikeskusteluissa hyväksi havaittuja evokkien hiljentäjiä)
  1. Vain teoria! Kerro kuinka tieteelliset teoriat ovat aina kumoutuneet ja korvautuneet muka paremmilla selityksillä, kun taas luomisoppi on tiedetty todeksi jo tuhansia vuosia
  2. Kerro todistustaakan olevan evokilla, koska hän on kumoamassa ikiaikaisia totuuksia.
  3. Kyseenalaista tarkoitusperät! Syytä evoluutikkoa eliitin ja suuryritysten aivopesemäksi. Selitä kansainvälisen salaliiton haluavan maailmaan sosiaalidarwinistisen yhteiskunnan, missä rikkaimmat voittavat.
  4. Uskonpuute! Kysy näkeekö evoluutikko itsekin teoriansa mielettömyyden, kun sitä niin ankarasti ajaa ja esittelee. Itse sen sijaan olat sotajalalla vain, koska haluat puollustaa totuutta.
  5. Kerro, että evoluutioteoriakin on VAIN uskonto! Oma uskontosi taas ei ole VAIN uskonto, vaan jotain syvempää.
  6. Vaadi ns. kehityksen puuttuvia renkaita, välimuotoja, fossiiliaineistosta! Kun evokki esittää sellaisen, vaadi taas kaksi uutta väimuotoa syntyneistä väleistä. Näin voit toimia loputtomasti, kunnes evokki kyllästyy tai todistusaineisto loppuu.
  7. Riemastu, kun evokki tunnustaa, ettei kaikkea vielä tiedetä. Älä sen sijaan peräänny itse, sillä sinä tiedät kyllä jo kaiken tarvittavan luomisesta.
  8. Väitä, että eliöiden ratkaisujen nerokkuus ei selity millään muulla kuin älykkäällä  suunnittelulla!
  9. Väitä, että monimutkaisempien eliöiden kehittyminen alkeellisemmista on mahdotonta koska se rikkoo termodynamiikan toista lakia entropian kasvusta. Kun evokki mainitsee, että eliö ei ole eristetty systeemi ja entropia kasvaa, kun huomioidaan koko maailmankaikkeus, älä enää kuuntele, vaan siirry seuraavaan kohtaan.
  10. Vaadi evoluutikolta loputtomasti todisteita! Kun hän vaatii niitä sinulta, ryöpytä Raamatun kappaleita kunnes hän luovuttaa. Kappaleiden sopivuus tilanteeseen ei ole välttämätöntä, sillä niitä ei kuitenkaan kukaan jaksa lukea taikka kuunnella.
  11. Kun evokki mainitsee Raamatussa esitetyistä älyttömyyksistä, kerro että sitä pitää vain tulkita oikein. Luomisoppi on kuitenkin aukoton eikä vain tulkintakysymys.
  12. Kyseenalaista kaikki ajoitusmenetelmät. Kun evokki horisee uraanin puoliintumisajoista, kysy kuka on muka seurannut prosessia sen 700 miljoonaa vuotta.
  13. Vaadi mahdottomia! Vaadi, että evoluutioprosessi apinasta ihmiseksi on pystyttävä tekemään kokeellisesti vaikka tiedät, että se vaatii luonnossa parhaimmillaan miljoonia vuosia. Kerro myös, että maailma ei ole ollut olemassakaan tarpeeksi kauan evokkien esittämään prosessiin.
  14. Kun evokki ottaa puheeksi eliömaantieteen, geenisekvensseihin perustuvat sukupuut ja morfologiset yhtäläisyydet, sano kaiken olevan tietysti loogista koska ne on älykkästi suunniteltu.
  15. Tee myönnytys! Myönnä luonnonvalinnan olevan totta, mutta väitä eliöiden muuttuvan vain olemassaolevan muuntelun rajoissa. Puhu mikro- ja makroevoluutiosta, vaikka et ymmärtäisi mitä ne tarkoittavat.
  16. Myönnä, että negatiivisesti vaikuttavia mutaatiot ovat totta, mutta totea heti perään ilman perusteita, että mutaatiot eivät voi olla positiivisesti vaikuttavia ja tuottaa siten uusia sopeumia.
  17. Älä ole ymmärtävinäsi lajikäsitteen subjektiivisuutta ollenkaan.
  18. Kun evokki mainitsee sairaalabakteerit, väitä että kyseessä on vain jo olemassa olevan muuntelun esiintulo eikä mutaatioiden kautta syntynyt uusi piirre. Vaihda kuitenkin nopeasti aihetta sillä olet heikoilla jäillä!
  19. Valista vielä, että elämän sponttaani syntyminen ei ole mahdollista, koska muuten vaikkapa kädessäsi olevaan vesipulloon syntyisi uutta elämää kokoajan! Nyt joudut keksimään jotain todella nokkelaa, koska ymmärrät jo itsekin väitteesi typeryyden ja vähäisen yhteyden evoluutioon.
  20. Kommunisti! Väitä evoluutikkoa kommunistiksi ja fasistiksi, sillä jotain perverssiä yhteyttä näillä mielestäsi täytyy olla
  21. Tunne itsesi väittelyn ilmiselvänä voittajana, vedä foliohattu korville ja poistu takavasemmalle.
  22. Viimeistele kypsä kuva itsestäsi huutamalla vielä perään evokin joutuvan Helvettiin!
Noin! Omaksukaa vielä vertahyytävä maaninen katse, niin olette valmiit taistoon harhauskoa vastaan!